Kuinka maailma voikaan meitä toisinaan opettaa.
Miksi asioita niin monta täällä joutuu oppimaan?
Yhden päivän kerrallaan me täällä kuljetaan elämää.
Päivät toisiansa ei muistuta sittenkään...
Huominen, kaltainen eilisen ei oo, mä tiedän sen.
Kuin hiekan autiomaan, sen tuuli vie mukanaan.
Huominen, kaltainen eilisen ei oo, mä tiedän sen.
Päivää seuraavaa mä jaksan odottaa...
Mihin maailma viekään; ehkä suuntaan oikeaan?
Joka päivä meillä kiire on tulevaisuutta odottaan.
Kun näen tumman taivaan ja laskevan auringon
silloin tiedän: tämä päivä jo kohta ohi on.
Как мир иногда может научить нас.
Почему здесь так много вещей нужно учиться?
Однажды мы путешествуем сюда.
В конце концов, дни друг друга не напоминают ...
Завтра, как вчера, я знаю это.
Как песок песка, его ветер ведет вас с ним.
Завтра, как вчера, я знаю это.
Я могу ждать на следующий день ...
Куда берет мир; Может, направлять правильно?
Каждый день мы спешим ждать будущего.
Когда я вижу темное небо и падающее солнце
Тогда я знаю: этот день уже закончился.
